”Koulujen ja päiväkodin pedagogisen johtamisen voidaan katsoa olevan erityisen haastavaa siksi, että työssä sekä suorittajana että kohteena on ihminen” (Nivala, 2002, 198). Päiväkodin johtajien ja rehtorien työn ydinsisältöä on kärjistetyimmillään pedagoginen johtajuus, jota tässä blogitekstissä käsitellään.
Varhaiskasvatuksen siirtyminen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alaisuudesta Opetushallituksen (OPH) alaisuuteen vuonna 2016 oli suuri askel lapsen yhtenäiselle oppimispolulle. Tämä oli iso askel kohti yhtenäistä ja kiinteää kansallista suunnittelua, hallintoa ja ohjausta, joilla rakennetaan johdonmukainen koulutusjärjestelmä Suomessa. Varhaiskasvatuksen perusteet oli tästä eteenpäin normatiivinen lakisääteinen asiakirja, opetussuunnitelma, joka on yhteneväinen esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Esimerkiksi laaja-alaisen osaamisen käsite löytyy kaikista kolmesta asiakirjasta.
Päiväkodin johtajat ja rehtorit johtavat yksikkö- ja koulutasolla paikallista opetussuunnitelmatyötä. Kumpienkin työn ydinsisältöä ovat pedagoginen johtaminen ja opetussuunnitelmaosaamisen johtaminen. Koulussa toimintakulttuuri on hieman erilainen, sillä johtaja johtaa opettajia, joilla on luokkahuonetasolla autonomia, mutta päiväkodeissa johtaja johtaa moniammatillista tiimityötä työyhteisössä. Kenttätason tiimityössä varhaiskasvatuksen opettaja johtaa ja vastaa pedagogisesta toiminnasta. Haasteita varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin ja opetussuunnitelman johtamiselle tuo pätevän henkilöstön puute sekä moniammatillinen työyhteisö, jossa kaikilla ei ole koulutuksen tuomaa pedagogista osaamista. Suomessa on vallinnut vahva opettajan autonomia, minkä yksi edellytys on korkea opettajien korkeakoulutustaso. Heidän osaamiseensa opetussuunnitelman tulkitsijoina luotetaan.
Opetussuunnitelmareformi vaatii aikaa muutokselle sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen saralla, ja vanhasta pois oppiminen vaatii paljon työtä.
Kasvatusorganisaatioiden johtamisen yksi ulottuvuus on pedagoginen johtaminen, joka voidaan pelkistetyimmillään nähdä opetussuunnitelman johtamisena. Opetussuunnitelman johtaminen vaatii vahvaa ymmärrystä johdettavasta asiakirjasta, kasvatusalan asiantuntijuutta sekä kykyä pilkkoa ohjaava asiakirja osiin ja jalkauttaa se henkilöstölle. Päiväkodin rehtorit vastaavat opetussuunnitelmatyön toteutumisesta ja opettajien tehtävänä on viedä opetussuunnitelmat käytäntöön lapsitasolle. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen johtajat vastaavat toteutumisen lisäksi opetuksen ja kasvatuksen laadun toteutumisesta ja sen laadun tasavertaisuudesta.
Opetussuunnitelmauudistuksen myötä myös perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen johtajuutta tulisi kehittää kohti yhtenäistä kasvatus- ja koulutusalan johtajuutta. Tarvitaan lisää dialogia eri johtajuustasojen välillä sekä yhteisjohtajuuden kehittämistä, koska tällä hetkellä kentällä vallitsee kuilu. Mielestämme päiväkodin johtajien työ tulisi mieltää yhtä tärkeänä ja arvokkaana kuin rehtorien työ kasvatusorganisaation johtajina ja jotta tämä toteutuisi, tarvitaan enemmän yhteistä ymmärrystä, ’koherenssia’ pedagogisen johtamisen ulottumisesta varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.
Tulevaisuudessa tarvitaan yhteisjohtajuutta, jotta varhaiskasvatus käsitetään aidosti lapsen oppimisen polkuna ja ennen kaikkea perustana muulle oppimiselle. Dialogia tarvitaan johtajatasojen välille, jotta opetussuunnitelmien lisäksi myös johtajat alkaisivat keskustella keskenään. Kasvatus- ja opetusalan johtajille on jo tarjolla koulutusta, joka on todettu toimivaksi ja tarpeelliseksi (ks. Fonsén ym., 2022) ja tämä on yksi väylä kohti yhtenäistä kasvatus- ja opetusalan johtajuutta. Helsingin yliopisto toteuttaakin parhaillaan nykyisten kasvatus- ja opetusalan johtamisen koulutusten kartoitusta, laatii opetussuunnitelmaa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen johtamisopintoihin valtakunnallisesti käytettäväksi sekä laatii ehdotuksen lainmuutos- ja rahoittamistarpeista. Koulutuksen olisi tarkoituksena olla tarjottavissa yliopistoissa. (VEPO johtaminen 2035.)
Mielestämme tulevaisuuden näkymä kasvatusalalla tulee vaatimaan yhtenäisiä johtamismalleja, sillä koulu-päiväkoti -kompleksit tulevat kasvamaan enenevissä määrin. Opetussuunnitelmista tulee käydä dialogia päiväkodin johtajien ja rehtoreiden kanssa ohjaavien asiakirjojen käsitteistöstä, miten sama asia näyttäytyy varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen puolella. Näiden asioiden ääneen sanominen lisää yhteistä ymmärrystä työn ydinsisällöstä, pedagogiikasta ja sen näyttäytymisestä lapsen oppimisen polulla. Tähän tarvitaan rakenteita, kuten yhteisjohtajuuden kehittäminen. Tätä onkin jo kehitetty useissa koulupäiväkodeissa (ks. Lassila, 2008), mutta keskustelua ja tutkimustietoa tarvitaan lisää. Opetussuunnitelmatasolla yhtenäinen prosessien suunnittelutyö voisi tarjota mahdollisuuden pienentää kuilua varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välillä. Se tarjoaa myös keinon lisätä dialogia sekä asiakirjojen että johtajatasojen välillä. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtajuustasojen vuoropuhelun kehittämiseksi tulee kehittää dialogia myös hallinnon ja kentän toimijoiden välillä.
Tekstin ovat kirjoittaneet Jenni Vaara ja Mervi Kärkkäinen
Lähteet:
- Fonsen, E. (2014). Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Tampereen yliopistopaino.
- Fonsén, E., Ahtiainen, R., Kiuru, L., Lahtero, T.J., Hotulainen , R., & Kallioniemi, A. (2022). Kasvatus- ja opetusalan johtajien näkemyksiä johtamisosaamisesta ja sen kehittämistarpeista, Työelämän tutkimus, 20(1), 90-117.
- Lassila, L. (2008). Kajaanilainen silta esiopetuksesta perusopetukseen. Teoksessa E. Hujala, E. Fonsén & J. Heikka (toim.), Varhaiskasvatuksen johtajuuden ytimessä – tutkimuksen ja käytännön puheenvuoroja. Kasvatus- ja opetusalan johtajuus -projekti, osa III Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen yksikkö 2008.
- Nivala, V. (2002). Pedagoginen johtajuus – näkökulmia koulun ja päiväkodin substanssijohtamiseen. Kasvatus, 33(2), 189-202.
- VEPO johtaminen 2035. (2021). Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajuudenkehittämissuunnitelma ja koulutuskokonaisuus.